tiistai 16. elokuuta 2011

Tähtitaivas ja tunnustus :)

Aloitetaampa sillä saamallani tunnustuksella jonka sain Nails1820:lta. Kiitokset sinulle :)

Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa lempiväri, lempiruoka ja haaveiden matkakohde.

Lempiväri: Niitä on kaksi ja niistä en ala toista vain valitsemaan. Oranssi, myös murretuissa sävyissä ja sitten toisena on limen vihreä. Ei tainnu olla lukijoilleni mikään yllätys...

Lempiruoka: Oon aikas perso kaikelle hyvälle ruualle, mutta voiton taitaa viedä uunissa laitettu smetanalohi. Muutenkin lohi on namia :)

Haaveiden matkakohteena: on manner Espanja ja siellä mun pitäisi ehdottomasti päästä patikoimaan. Onhan rantalomatkin ihan kivoja mutta tästä reissusta ollaan haaveiltu isännän kanssa jo vuosi tolkulla.

Voisin vuorostani ojentaa tämän tunnustuksen: Niniane:lle ja Maryah:ille


No sitten seuraavaan aiheeseen, eli nämä tulevat kynsipostaukset. Ne siis ovat näistä lakoista...


Jotka ovat kirjattuna mun pieneen kirjaani tällä tavoin...



Ajattelin sitten toteuttaa tämän lakan valinnan sillä tavoin että olen numeroinut lapulle vastaavan numeron jokaista lakkaani kohti (en oo laittanut mitään koristelu lakkoja sekaan) ja sitten nostan sieltä yksi kerrallaan lapun. Kun olen käyttänyt numeron niin poistan sen purkista. Eiks ookkin simppeliä?
Ajattelin ekana arpoa myös koristelutkin, mut ehkä on parempi että annan fiiliksen vaikuttaa ja jottei tuu ihan jotain karmaisevia tapauksia. Joo ja nyt aloitetaan!

LAKKAUS nro.1

Hieno arvonta purkkini :)


Ja tänään nousi siis Yes Love! Violetti glitterilakka. Tästä sitten muokkasin nämä kynnet :)




Eikö vain ollutkin ihan tähtitaivaan näköiset kynnet? Oikeen mielenkiinnolla odotan noiden hileiden ja glittereiden poistamista, voipi mennä heeeermo siinä touhussa :) (yksi ja ainoa syy miksi en ihan hirveesti noita käytä...)

Niin ja sen verran vielä arvonnasta. Voittajat on tavoitettu ja paketit lähtevät postiin näillä näkymin huomenna jos ei mitään yllätyksiä satu :)

4 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten hieno tuo glitterlakka! Minäkin tahdon! :D

    VastaaPoista
  2. Nails1820: Nättihän se on kuin mikäkin, mutta niin kurjan huono kuivumaan ja vielä kurjempi poistaa. Taitaa meikä saaha taistella huomenna sen pois ku sai lakka pahasti siipeensä kun siivosin marsujen häkin perusteellisesti ja ihan liian pian lakkauksen jälkeen :(

    VastaaPoista
  3. Folion avulla on noi glitterit kaikista kätevin poistaa :) Mä aina takkuan niiden kans! Inhottavaa kun ne ei millään meinaa lähtee.

    VastaaPoista
  4. RvaM.: Jossain mä näin tutonkin noista folioiden kans poistamisesta ja näytti ihan pätevältä jutulta. Mulla on vaan se ongelma, että ku noi foliot sais näppeihin niin ihan varmaan mun nuorenpi poika rykäisis jätti tortut ja sit pitäis mennä taas peppu pesulle ;D joten nää lähti ihan silleen perinteisesti vanulla ja poistoaineella hinkkaamalla...

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita olivat ne sitten risuja tahi ruusuja, kunhan ovat asiallisia :)