lauantai 30. kesäkuuta 2012

Herkullisen oranssit kynnet

Huomenna on kynsien huoltopäivä. Tai no laitan ne kokonaan uusiksi ja varmaan taas lyhennän vähän joten ajattelin tehdä helpohkot kynnet tänään. Ja sitähän helpot ei välttämättä tarkoita, etteivätkö voisi olla nätit, sillä näistä tuli kyllä musta ainakin tosi nätit. Väri on vielä himpan kirkkaampi mitä kuvissa ja sopii mun mielestä tosi hyvin ihoni värin kanssa yhteen. Voisin kuvitella että kun olisin hieman ruskettuneempi vielä, olisi väri kymmen kertaa parempi :)
Kaikki mitä olen näihin kynsiin käyttänyt olen saanut Pretty.fi:stä testattavaksi. Eli lakka jota käytin on NYX Girls Orange Glitter, kynsitarrat ovat 3D tarroja H13 ja päällyslakkana käytin Sally Hansen:in  Mega Shine:ä.
Ensimmäistä kerrosta laittaessani olin vähän pettynyt... lakka ei peittänyt sillä kerroksella oikeestaan ollenkaan, mutta toisella kerroksella sain jo tarpeeksi peittävää jälkeä aikaiseksi. Siis kynsillä on tosiaan vain kaksi kerrosta tuota NYX:in lakkaa!!! Joten mitä me tästä opimme, ei aina kannata luovuttaa heti :) Mä oon tosi tyytyväinen nyt kynsiini ja normaalisti olisin tosiaan saanut lakata vähintään sen kolme kerrosta, mutta tässä lakassa on hilettä niin paljon että se jo pelkästään peittää. Kuivuminen oli suht nopeeta. En laittanut päällyslakkaa ennen tarroja vaan annoin kynsien kuivua luonnollisesti... Tarrojen päälle sitten laiton Mega Shineä joka kuivuukin sitten nopeasti alle minuutissa niin kuivaksi että kynsien kanssa voipi jo touhuilla melko normaalisti. Tässä lopputulos teille nähtäväksi:










Seuravaalla kerralla pitää varmaan kokeilla appelsiini fimo siivuja tän lakan kanssa, tulisi oikein mehukas yhdistelmä niistä. Nyt fimoni olivat niin hyvässä jemmassa kaapin perällä etten jaksanut ottaa sitä riskiä että kynnet menisivät ruttuun niitä kaivaessa (joo... mulle melko tavallista että en oo vielä aloittaessa päättänyt miten koristelen ;D ) ehkä hieman kirkkaan keltaista hilettä vielä mehuksi... Hmmm. Tää pitääkin toteuttaa pian!

Niin Pretty.fi:lle on tullut lisää noita ihania Nfu'Oh lakkoja valikoimiin mm. Fluorescent Series lakkoja löytyy nyt monessa eri värissä :) Onhan siellä nuita niin mahtavia hololakkojakin! Ei muuta kuin katsastamaan valikoima :)

Mutta niin kertokaas taas vähän mielipiteitä kynsistä. On ollut vähän hiljaista kommetti puolella, vai onko porukka jo niin mökkireissuilla tai muilla riennoilla menossa?

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Ihana kesäinen bile-hile glitter

Vaikkakaan en itse ole nyt käyneyt bilettämässä, niin voisin ihan hyvin tälläiset kynnet lakatajoihinkin illan rientoihin :)
Kyseessä on siis KKCenterHk:lta testaukseen saamani Best Sence Small Silver Dot & Heart Shaped Glitter.
Mulla itselläni on nyt lakat puhtaan kynnen päällä, eli ei mitään värillistä lakkaa alla. Lisäämällä vaikka jonkun tumman lakan alle saa ihan erin näköiset kynnet aikaiseksi. Itse tahdoin vaaleat tällä kertaa :)
Eli kerroksia on kolme ja päällä Seche Vite nopeuttamassa kuivumista. Lopputulos on aika huima! Katsokaa itse, kuvia oon taas näpsinyt eri valaistuksissa jotta saatte paremman käsityksen miltä nämä näyttävät luonnossa ja siltikään kuvat eivät sitä millään niin hienona näyttämään kun ne ovat nyt kynsillä!











Tuossa kävin tutustumassa vihdoin oikein ajan kanssa KKCenterHK:n valikoimiin ja erittäin todennäköisesti laitan tässä lähitulevaisuudessa sinne tilausta. Siellähän on paljon myös tuttuja merkkejä myynnissä kuten mm. China Glaze, OPI, Essie ja Orly + hurjan paljon muita... Kannattaa käydä katsomassa! Seuraavaksi mun pitääkin ottaa noista postikuluista selvää, mutta kummasti tuo mun hankinta lista on saanut aika melkoisen pituuden jo :D

Niin joo mä lisäsin ton äänestys linkin tonne sivu palkiin, sieltä siis pääsee myös nyt äänestämään... Mun kynnethän ovat numerolla 6. Aikaa on äänestää 9.7.2012 asti.
Aamuisen katsauksen mukaan olin neljännellä sijalla... teidän suosiollisella avustuksella voisin ehkä päästä kolmanneksi, mutta siihen tosiaan tarvitsen niitä ääniä :)

Ilta-Sanomien voittakin julkaistiin tänään. Ostin jopa lehden ja täytyy kyllä myöntää että olin tosi pettynyt juttuun. Lehdessä ei edes olleet voittaja kynnet isoimmassa kuvassa! Muutenkin juttu oli aika tynkä, musta kynnet olisivat ansainneet huomattavasti enemmään juttu tilaa, olihan kisaan kuitenkin tullut yli 500 kuvaa, joten varmasti siellä olisi ollut muitakin julkaisemisen arvosia kynsiä. Ja tällä en nyt siis tarkoita omiani vaan muutamia tosi älyttömän hienoja kynsiä joita siellä oli mukana!

Njooh... mitäs muuta? Olin aamusta kävellen kaupoissa kiertelemässä (kerrankin :D), sain lenkin samalla ja puhelimeen uuden akun, printteriin postista uudet mustekasetit, itselleni vihdoin ja viimein mustat feikki croksit ja pari pulloa mun luotto kynsilakan poistoainetta. Yhden lakan ostin, mutta sepä ei tulekkaan minulle vaan Heinäkuun tytölle :) Paketti lähtee maanantaina postiin :)

Mutta nyt tää typy lähtee tekemään lettu taikinaa :) Lupasin pojille tänään jälkiruuaksi lettuja era kermavaahdon ja mansikkahillon, ehkäpä mäkin syön yhden!








torstai 28. kesäkuuta 2012

Taas tämmöiset erilaisemmat kynnet

Mun tämän hetkiset kynnet ovat ihan nakut... eil lakkaa, ei mitään. Mun piti lakata, mutta sitten tuli suunnitelmiin muutoksia ja mun marsut saivat uuden kodin ja sellaisella aika taululla että oksat pois! Joten olen siis tänään pessyt ja puunannut urakalla marsujen häkkiä ja laittanut ne lähtökuntoon. Pääsevät tyttö marsujen luo. Ja uusi omistaja vaikutti erittäin mukavalta ja asiantuntevalta ihmiseltä. Saapa nähdä tuleeko jommasta kummasta isukki jossain vaiheessa :D
No mulla on vähän suru puserossa tällä hetkellä, mutta parempi näin... Ihana että saivat hyvän kodin :)

Niin siis nää seuraavaksi näytettävät kynnet oon tehny joskus talvella ja oikeestaan en tiedä miksi en oo postannu näitä aikaisemmin... Tai toivottavasti en oo jo postannu, en ainakaan muista... :O No tässä nää kuitenkin on.







Vasemmalta: Seche Vite, Kiss koristelulakka Pearl Blue, Flormar graffiti G03 ja G02, Kiss koristelulakat Beach Green ja
Bikini Pink ja Color Club Soft As Cashmere 

Ompas mulla lyhyet kynnet näissä kuvissa! Ihan hauskaa välillä katella itekkin näitä vanhempia kuvia :) Ei muuten mitään muisti kuvaa että mikä näissä kynsissä oli ideana, mutta ei nää ihan hirveetkään oo, kait?!?

En oo muuten varmaan näyttänyt teille kuvaa mun sivellin purkistanikaan? On voinut kyllä tää joskus vilahtaa kynsikuvissa taustalla, mut kattokaa ny kuin suloinen! Tän oon saanut mun Oulun aikaiselta koulukaveriltani vissiin nimpparilahjaksi jos en väärin muista. Silloin keräsin kaiken sortin norsuja ja tää on yks niistä harvoista norsuista joita oon säilyttänyt. Varmaan kymmenisen vuotta sitten hommauduin lähes kaikista kokoelmani norsuista eroon...


Huomiseksi lupaan tehä uudet kynnet... erittäin todennäköistä että luvassa on glitteriä.... jälleen ;D Muttaku ne on vaan niiiii-iiiin ihania. En voi ihan oikeesti mitään itselleni!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Finaali paikka kynsikilpailussa

ja nyt tarvitsen sinun ääntäsi!


Eli kyseessä on siis Staran ja Rion järjestämä  Rio Kesän hoteimmat kynnet 2012 kilpailu. Äänestäminen tapahtuu TÄÄLLÄ ja minulla on sormien kynnet nro.6


Olisin oikein kiitollinen äänestäsi, mikäli katsot minun sen ansainneen, kilpalussahan on muitakin todella hienoja kynsiä mukana!




tiistai 26. kesäkuuta 2012

Jatketaan Orlyn lakalla

Elikkäs nämä on nyt ne lakkaukset jotka tein ennen juhannusta. Mä taisin rakastua tähän lakkaan ja sitten toisen kerran lakkojen yhdistelmään...
Mulla oli ensin yhden päivän ilman koristeluja pelkästään tuo Orly:n Mysteriuos Curse josta pari kuvaa nyt:



Tää olikin jälleen sellainen lakka joka ei ole parhaimmillaan valokuvissa. Luonnossa valosta riippuen kynnet näyttivät tumman sinisiltä, tumman violetilta, paikka paikoin jopa pinkiltä ja vihreältä!

No seuraavan päivän päätin sitten laittaa kärkiin toista uutta lakkaani joka tuli myös Nailsuppliesin tilauksen mukana. Kyseessä on Color Clubin Magic Attraction joka on lakka jossa on tajuttoman paljon hologlittereitä! Niin upee auringon paisteessa, no on kyllä ilmankin :D





Tässä vielä lakat joita käytin... sen kuvan jossa olivat yhdessä onnistuin jonnekkin bitti avaruuteen kadottamaan, mutta onpahan mulla nämä näinkin näyttää :)


Ja tää Orlyn lakka ei värjännyt kynsiä, mikä onkin mulle iso juttu vaan eniten ongelmia poistossa tuotti tietenkin tuo glitterlakka niin kuin aina... mutta oon kyllä jo niin tottunut että poistamiseen menee oma aikansa kun käyttää paljon hile/glitterlakkoja (turhamaisuudesta voi joutua välillä maksamaan ja minulla se nähtävästi on glitterlakkojen poistaminen ;D ).

Marsut ovat etsineet tässä jo jonkin tovin uutta kotia, tänään kävi yksi perhe niitä katsomassa. Voin vain toivoa että saisivat heiltä kodin. Olivat mukavia ihmisiä ja lapsetkaan eivät enään pieniä ja muutenkin tuntuivat ottavan asian vakavasti. No huomenna selviää kuin käy... nyyh! En niin millään tahtoisi niistä luopua, mutta kun on pakko!

Mulla ois jääkaapissa savulohta... ja nälkä kurnii jo... joten ehkä annan periksi ja meen tekemään salaatin kalan kaveriksi, taidanpa keittää vielä kanamuniakin ja herkutella :) Näin karpin tapaan :)

Niin ja sitten mun muisti taas pätkii urakalla... piti vielä mainita että nyt löytyy noista sivuista (joka löytyy siis sivupalkista aika ylhäältä) myös mun wish list, lista jonne olen siis listannut sellaisia lakkoja jotka ovat hommattivia... siis joskus. Mutta siis jos olet jostakin listalla olevasta lakasta päättänyt luopua niin minulle voi toki tarjota. Sähköpostilla toivoisin näistä yhteyden ottoja. Nimet olen linkittänyt, yleensä jonnekkin muun blogiin (löyty tosi paljon uusia ihania blogeja joita mä aloin seuraamaan :D) jossa sitten on kyseinen kynsilakka kynsillä. Sillä mulle ei tosiaankaan suurimmaksi osaksi pelkkä nimi sano lainkaan minkä värinen lakka on kyseessä .
Mutta siis eiköhän nää asiat nyt ollut tässä tällä kertaa... :D

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Jospa vaikka vaiheeksi MiMaxin tilauksen esittely

Eli siis MiMax:ilta tilattuja, sivupalkin kauttahan pääsee sinne kätevästi ja tuotteet on taas linkitetty myös sikäli kiinnostaa siitä käydä katsomassa enemmän tietoja :)
Nämäkin ovat olleet mulla kotona jo jonkin aikaa. Itseasiassa näistä yhdellä laatalla tein ne mun tilkkutäkki kynnet :)

Kuten voitte huomata niin tilaus onkin pääpainotteisesti taas leimaus puolen tarvikkeita :) Jaaaaaa sitten mun tietenkin piti saada pari arkkia noita xl-water decalseja!

Konadin leimauslakkoja, musta ja valkoinen, alkavat vanhat vetelemään viimeisiään ja lisää värivalikoimaan tuovat punainen ja vaalean punainen :)

No niin tässä onkin sitten se leimaus laatta josta käytin tota tilkku kuviota, kyseessä on siis laatta A48

Tässä laatta A50 jonka hommasin noiden drinksujen ja kirsikoiden takia, molemmille on jo ideat valmiina :)

Ja tässä, aivan mahtava toi safari kuviointi, varmasti löytyy muillekkin kuvioille käyttöä, eli laattahan on A53 :)

No nyt on kyllä huono laatuinen kuva, olen pahoillani. Tässä on vaan jotain, noi erikoiset isommat koko kynnen kuviot säväyttivät pahemman kerran. Näillekkin jo idea valmiina. Laatassa on myös yli söpöt räpsysilmät ;D Laatta on A22.

Ja nyt löyty sitten muutakin kuviota Hello Kitystä kuin pelkkää naama kuviota, tätä mä oon odottanut :) Lapsi minussa ottaa jälleen vallan <3 Hello Kitty laatta kavereineen on KD1

No tän ei periaatteessa pitäisi olla kenellekkään minut tuntevalle ylläri että valitsin pandoja :) Ihania! Nyt löytyy sitten xl-arkillinen pandoja eri tyyleillä joista valita :D

VOI PAAVO! MIKSIIIIII???? Niin joo :) Tuleepahan poikien kanssa katsottua suht usein Paavo Pesusienen toilailuja. Tykkään! Joten pitihän se sitten xl-arkillinen Paavojakin saada, onhan siellä muutama Karkin ja Patrik joukossa :)

Kaupan päälle sain punaista ja limen vihreää flock jauhetta/puuteria, miten nyt kukakin tahtoo ilmaista. Mulla on ollut näitä muutamaa eri väriä jo pidemmän aikaa ja olen tehnyt ne semmoiset samettimaiset kynnet näillä :)
Huomasimpa että kynsilakkoja on tullut huimasti lisää mm. China Glazen Safari ja Summer Neons kokoelmat löytyvät nyt :)

No nyt ihan toisiin asioihin.

Mun blogin arvontaanhan saa sitten vielä käydä osallistumassa! Aikaa on kyllä vielä ihan kivasti 2.7. klo.23.59 saakka, mutta jottette unohda niin muistuttelen nyt :) Sivupalkissa kuvaa klikkaamalla pääsee suoraan arvonta postaukseen tai TÄSTÄ.

Lakkaukset ovat vaihtuneet. Tekipä tuo eilinen lakka tempun terävän! Värjäs mun kynnet ihan keltaisiksi... noo ei se oikeestaan niin hirveenä harmita kun geelit vain värjäytyi eikä oma kynsi, omapahan hyvä syy tehdä jälleen huolto kynsiin...
Jälleen yksi pettymys Ebayn myyjästä. Tällä kertaa on semmoinen juttu etten saanut tavaraa joka on siis kynsiporan paperisia hioma nauhoja/rullia. Ompa koko myyjä poistunut ebaysta :C Dääm! No, yritin myyjään ottaa yhteyttää, ei vielä vastausta. Huomenna varmaan otan sitten yhetyttä tuonne Ebayn asiakaspalveluun ja varmasti alkaa tapahtumaan. Sais edes rahat takaisin, niin olisin tyytyväinen... Harmittaa vaan aina tämmöiset säheltämiset, onneks ei oo isoista rahoista kuitenkaan kyse.

Ehdin kuin ehdinkin lähettämään on ehdotelmani Cesarsin leimauslaatta kilpailuun. Vähänkö olisi mahtavaa jos olis siinä kymmenen joukossa jotka saavat oman laattansa itselleen! Mutta tuskin niin kuitenkaan käy, mutta jo ihan siitä hyvästä tahdoin osallistua että edes viitsivät moisen kilpailun järjestää :)

Mutta nyt mä meen potemaan kurkkukipua takaisin sohvalle peiton alle. Sainpa sitten tosiaan nuoremmalta pojaltani tämän... tätähän tää on, yksi sairastuu niin sitten perässä muut :/

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Tyttö kalloja

Nailsuppliesin tilauksen mukana tuli mun ensimmäiset Orlyn lakat ja tässä toinen niistä kynsillä. Buried Alive on lakan nimi. Täytyy kyllä myöntää että lakka miellyttää minun silmiäni :)
Oikeestaan lakka ei tarvitse mitään koristeluita, mutta empä malttanut olla leimaamatta kun kerran mielessä oli Drikk:in laatasta ne söpöt tyttö kallot. Leimaamiseen käytn H&M Duo Nail Plosh:in kultaista lakkaa. Silmiin laitoin vielä kultaisia niittejä ja loppuun Seche Viteä.










Huh-huh! Mulla on ollut tänään siivous päivä. Tai no aika useinhan mulla on mutta tänään olen siivonnut oikein perusteellisesti. Jynssännyt pari tuntia hellaa/uuniakin puhtaaksi :) Heh! Ja sitten tulipaan kokeiltua kuinka mäntysuopa sopii lattioiden pesuun :D Ihan hyvin passasi parketille ja tulipa hyvä tuoksu kämpään...
Varmaan kaks isoa jätesäkillistä yhteensä vein roskiin vanhaa ja ylimääräistä tavaraa. Miten niitä kertyykin nurkkiin??? Naapuri talon papparaiset vain pyöritteli mulle päätään kun raijasin niitä molokkeihin (ja huom! mä lajittelin ne!)
Lattian pesu olikin Sofille jotain aivan älyttömän hauskaa, mulle ei niinkään kun neiti päätti roikkua mopissa kynsin ja hampain ;D
Jaa-a, nyt mä taidan alkaa virittelemään mun uutta monitoimilaitettani tietokoneeseen. Saapa nähä meneekö hermo? ;)