keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Keltaista ja oranssia hitusella kultaa

Tänään on ollut semmoinen "bad nail day". Ensin en meinannut keksiä mitään! Ja sitten kun keksin niin mikään ei ottanut onnistuakseen. Lopulta sain aikaiseksi siedettävät kynnet. Kynsille pääsi China Glazen Papaya Punch, ihan rehellisesti myönnän etten ole koko lakan olemassa oloa edes muistanut! No tämän kokeilun myötä pulppusi lisää ideoita joihin tulen tätä samaista lakkaa käyttämään. Sitten leimailin Saksasta tilatulla XL-leimauslaatalla tuollaisen kivan erikoisen koko kynnen kuvan pastellin keltaisella Konadin leimauslakalla. No tässä vaiheessa ajattelin että jätän nää tähän joten laitoin Sally Hansen Mega Shine päällys lakkaa (saatu Pretty.fi) ihan kokeilun takia kynsille. Kokemus oli hyvä, mutta näistä kahdesta saadusta päällyslakasta teen vielä vertailevan postauksen sillä näillä kahdella on kyllä eroa toisiinsa nähden. Jos joku ei ole lukenut aiempaa postausta niin toinen lakka on siis Sally Hansen Maximum Growth.
Kävin tässä välissä tekaisemassa vähän ruokaa ja syötiinkin. Nuorempi poitsu meni nukkumaan ja mä mietin pääni puhki mitä vielä laittaisin kynsille joska pelkkien leimauksien kanssa nää oli jotenkin Plääh!
Kirkas väri toi mieleen auringon kukat ja muistinkin että mulla pitäsi olla pakissa auringon kukka water decalseja joten niitä sitten :) Ja mitä mun kynnet on ilman kimallusta??? Tietenkin sitä piti sitten vielä lisätä ja täytyypä myöntää että lopputulos on nyt ihan mun oloinen.







Loppujen lopuksi taidan tykätä näistä nyt sen verta paljon että taidanpa viihtyä nyt näissä ainakin sen pari päivää. Mutta postauksia tulee kyllä. Mulla on jo valmiiksi kuvattuna BestSencen vaalean punainen glitter ihanuus :) Jospa se sitten huomenna...

Muutenkin tässä on muutamia ostamani tuotteita esittelemättä, ihan kosmetiikka tuotteita ja sitten ne mun Cesarsin uudet laatat :) Loppuviikosta pitäisi tulla lisää postin mukana mm. mun uudet geelini. Onhan tässä aiheita yllin kyllin!

Jaahans! Pitäsiköhän se ottaa ja mennä takaisin pihalle noiden mun jäppisten kanssa, on muuten ihan tajuttoman kaunis ilma!

9 kommenttia:

  1. Mun mielestä noi kynnet on hienot! :)

    VastaaPoista
  2. viititkö käydä kurkkaan uuden blogin:
    http://kynnetkuntoon.blogspot.fi/

    jos kiinoistuit liity lukiaks :D
    anteeksi tyrkytys...

    VastaaPoista
  3. http://www.rose-nail.net/productlist2-en.aspx?SortID=413&mid=409 vinkkasin sinua tällä kun käytät samaa merkkiä :)
    Huono puoli sivustossa on se ettei näe hintoja ennen kuin rekisteröityy :/ mutta esimerkiksi primer geeli 15ml on 3.22e. Postikulut on vielä hakusessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, kävinkin heti katsomassa :) Huomasitkos muuten että siellä luki että normaali minimi tilaus on 500€? Eli taitaa olla tukkuliike josta syystä hinnat ovat noin pienet.

      Poista
    2. Joo huomasin mut mun käsittääkseni sieltä voi tilata myös pienemmillä summilla ja suositus oli maksaa paypal tilin kautta..
      Hmmm... tarvii tutkata asiaa ja kai sitä voi esittää mimaxille toiveen jos sais lisää valikoimiin jotain...
      Oletko kokeillut rose nailsin puhdistus ainetta siis sitä geelin tahman poistoon?? Olen alkanut epäileen että toi mikä minulla on aiheuttaa allergian...

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita olivat ne sitten risuja tahi ruusuja, kunhan ovat asiallisia :)