perjantai 26. lokakuuta 2012

Nykyinen asuntoni...

Niin muutostahan on kohta se parisen kuukautta aikaa... ja pikkuhiljaa alkaa tämäkin asunto tuntumaan kodilta. Vielä kun saisi noi mun pari naapuria pysymään yöaikaan hiljaa niin kaikki olisi hyvin.
Sijainti on mulle ja lapsilleni hyvä ja voisimpa sanoa, että elämä on alkanut todellakin asettumaan uomilleen. Mun "uudessa" asunnossani on siis kolme huonetta ja keittiö, yhteensä 79neliötä tilaa. Lääniä ja siivottavaa siis riittää ihan kiitettävästi. Vanhassa asunnossa oli 83 neliöö, mutta se vaikutti paljon pienemmältä kun oli kahdessa kerroksessa. Joten tilankin suhteen olen erittäin tyytyväinen. Toki täältäkin löytyy sellaisia juttuja joihin haluaisin muutoksen mutta kun on kyseessä kaupungin vuokra asunto niin en niitä meinaa täällä toteuttaa. Vuokra on markkina hintoihin nähden edullinen, sen voin kyllä myöntää.
Kuvia tulee nyt paljon ja pieniä muutoksia olen näiden jälkeenkin jo tehnyt ja joulun alla menee ainakin verhot vaihtoon...

No aloitetaan...

Ensin eteinen eri suunnista








Sitten suuntaamme keittiöön...







Seuraavaksi minun makuuhuoneeseen... ja kyllä tuossa keskimmäisessä taulussa olen minä vuoden ikäisenä, rinnalla sitten poikani samoin vuoden ikäisinä :D Ja sängyllä on nykyään tummanharmaa päiväpeitto.







Poikieni huone...







Seuraavaksi nokka kohti olohuonetta/mun harraste pistettäni jossa siis kaikki kynsi härpäkkeet, lakat, tietokone ja sen semmoiset...







Ei niin hyvä kuva parvekkeesta, mutta tilaa siellä on ihan kivasti ja kesällä siellä pystyy ihan kivasti paistattelemaan päivääkin kun ilta aurinko siihen killottaa varmaan aika pitkälle iltaan... kolmas kerros niin ei nuo puutkaan varjosta ihan hirveesti...


Siinäpä se sitten kaikessa lyhyäisyydessän... veskistä ja pesuhuoneesta en oo ottanu kuvia... niissä ei oo mitään näkemistä... hirveesti purkkia ja purnukkaa hyllyillä, ne sisustan joskus sitten kun on aikaa ja rahaa enempi :) Mutta sen verran kerron että mulla on siis sellainen suihkuverho jossa on seepran kuvia... pojat ovat sen saaneet valita :D

Jospa huomenna sitten jälleen kynsiä :)

22 kommenttia:

  1. Mukavan kotoisan näköistä ! Ja ihanaa, että kuvista näkee että siellä oikeasti asutaan, eikä ole tätä postausta varten piilotettu pöydältä kaikkea pois, että voidaan antaa sisustuslehtimäinen kuva kodista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onhan noissa kuvissa vielä hämmästyttävän siistiä, ei meillä normaalisti tosiaan oo kyllä ton näköistä.Mun kaks pikku hurrikaania kyllä pitää huolen siitä että meillä voi astua pikkuauton tai legon päälle 95% varmuudella :D
      Mutta ois muuten saanu pistää kaapit täyteen tavaraa jos ois meinannut sisustuslehtimäisiä kuvia meiltä napsia ;D

      Poista
  2. oletko eronnut vai miksi olet siis muuttanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joo, oon eronnut. Vaikea mutta kuitenkin oikea päätös.

      Poista
  3. Ihanan kotoisan olonen asunto! ;) Ihana muffinssi-pöytäliina! <3

    www.mynailsismynails.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Muffinssi vahakangas on muuten Jyskistä ostettu :)

      Poista
  4. kivan näkönen asunto sulla ja pojilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joskohan joskus ehtisit piipahtamaan vaikka kylässä saakka? ;D

      Poista
  5. Hieno koti sinulla :) Mistä tuo poikien sänky on ostettu????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sänky on ostettu reilu vuos sitten Jyskistä, näyttäis olevan vieläkin siellä samanmoinen mallistossa.

      Poista
  6. Näyttää kivalta. :) Tuo sun kynsilakkanurkkaus kiinnostaa lähemminkin, säilytyratkaisut ym. En tiedä oletko kenties esitellyt niitä jo aiemminkin, mutta niistä näkisi mielellään vielä lähikuviakin... Mistä olet hommannut lakkahyllyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On aikalailla jo mun näköinen. Nurkkausta oon ja säilytysratkaisuja oon esitelly joskus aikaisemminkin vanhan kodin aikaan, mutta voishan siitäkin tehdä ns.päivitys postauksen. Lakkahyllyn oon tenyt ihan omin pienin kätösin :)

      Poista
  7. Oikein kotoisan näkönen koti.. :) Ja sun kirjahylly koostuu melkein samoista kirjoista kuin mun.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillähän taitaa olla oikein hyvä kirjamaku ;D

      Poista
  8. kivannäköinen koti ,ihana toi keittiön pöytäliina mie oon kans meinannu jyskistä hakee tota vahakangasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä muuten kannattaa hommata, on helppo pitää puhtaana ja väritkin on pysyneet tosi hyvinä. Oikeenkin laadukas vahakangas :)

      Poista
  9. Tosi kotoisan näkönen koti :) Varsinkin olo/harrastehuone on ihana <3 Hihii, poikien huone ei varmaan aina ole noin siistissä kunnossa ;D Toi pöytäliina on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)Juu valtaahan tuo mun harrastetila ihan kivasti tuosta olkkarista tilaa, mutta mikäs sen parempi paikka touhuta... pystyy valvomaan mitä lapsukaiset touhuaa ja samalla itse tekemään :)
      Juu ei... siis poikien huonehan ei todellakaan ole yleensä näin siisti kuin kuvissa :D Mutta aika hyvin he ovat nyt tottuneet jo iltaisin ennen nukkumaan menoa ja lauantaisin (jolloin on myös karkkipäivä) siivoamaan oman huoneensa. Pitää vaan olla sellainen ratkaisu säilytyksessä että poikienkin on helppo siivota :)
      Mun pitäs varmaan käydä ostamassa tähän samaan sarjaan olevaa maatuskakangasta vielä kun sitä saa...

      Poista
  10. Kotoisan olonen! Tykkään! :) mua ainaki ahistais elää jos kaikki olis yliyli siistiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä ei tosiaankaan tulis elämisestä mitään jos ois liian siistiä tai että olisin ns. siivoispinko :D Saisin meinaan olla sitten siivoomassa jatkuvalla syötöllä poikien leikkejä pois. Parempi kun vähän höllää ja siivoo sitten illalla tai kun on vieraita tulossa. Säästyy monelta hampaankiristelyltä näin :)

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita olivat ne sitten risuja tahi ruusuja, kunhan ovat asiallisia :)