lauantai 11. toukokuuta 2013

Uusi yhteistyö kumppani ja heiltä ostettua

Elikkäs minun ja Adeninan yhteinen taival on alkanut. Sivupalkista löytyy logo jota kautta pääseepi suoraan verkkokauppaan :) Olen onnellinen sillä heillä on sellaisia kynsilakka merkkejä myynnissä joista olen kuullut paljon hyvää (sain muuten sellaisen testattavaksi, josta myöhemmin oma postauksensa), samoin valikoimissa on joitain sellaisia lakkoja myös näissä tavallisimmissakin merkeissä joita ei juuri muualta saa kuin ulkomailta.
Valitettavasti kynnet ovat päivän vanhoja jo näissä kuvissa ja saaneet vähän iskua, mutta kyllähän näistäkin jonkin näköisen käsityksen saa...





 Ja jälleen otin kuvat illalla :( Auringon valossa tuo holo topperi näkyi todella kauniisti...
Eli siis kynnet ovat toteutettu näin. Ihan alimmaiseksi laitoin uutta kynsien hoitolakkaa, sain sen testattavaksi Cosmerya:lta.  Käytin pohjalle kahta Dependin lakkaa nro.356 ja 357 (jotka olen saanut molemmat Lilliltä Kynsinaisten ringistä) lakkasin näillä kynnet puoliksi pitkittäis suunnassa ja sormissa ne menivät niin että vierekkäisissä kynsissä reunat ovat samalla värillä (ompas monimutkaisesti selitetty :D, no kyl sen kuvista näkee mitä takoitan). Annoin lakkauksen kuivua kunnolla. Jonka päälle sitten levitin folio liimaa... ja sitten kun se oli kuivanut tarpeeksi niin tuosta Snake Skin foliosta kuosi päälle. Kyseinen Snake Skin folion on ostettu Adenina:lta. Kiva kun löytyi tälläinen folio joka on lähes läpinäkyvä, voi siis kuosin väriin vaikuttaa lakka valinnoilla. Lähes päälimmäiseksi China Glazen Wireless Holographic Top Coat joka on myös ostettu Adenina:lta. Ja kaiken viimeistelin sitten inm pikakuivattajalla. Oikeesti kannattaa kokeilla noita folioita, ei ne oo niin vaikeita laittaa ja vaikka eka kerta ei ehkä onnistuiskaan, niin toinen kerta onnistuu varmasti jo paremmin. Se on vaan semmoinen koristelu tapa jossa ei passaa hoppuilla lainkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita olivat ne sitten risuja tahi ruusuja, kunhan ovat asiallisia :)