keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Eteisen seinän tuunailua

Nyt sitten jatkoa tuohon makuuhuoneen kaappien tuunailulle. Muistaakseni mainitsin silloin, että tarkoitus oli vielä eteisen seinäkin laittaa uuteen uskoon. No nyt on niin päässyt käymään :D Kyse on samaisesta kalvosta joskin eri kuosilla. Nyt sitten täytyy myöntää, ettei tää ollut mikään maailman helpoin homma tämmöiselle pätkälle kuin minä oon. Meinas usko ja pituus loppua kesken.
Ja tietenkin kun kyseessä on minä, niin kaikkihan pitää toteuttaa vaikeamman kautta. Eli kuvassa näkyvä palapeili oli ja pysyi koko asennuksen ajan paikoillaan. Peilit on sen verran tiukasti ja hyvin seinään joku edeltävä asukas laittanut, ettein viittinyt niitä alkaa repimään koska oisivat kuitenkin menneet rikki.

siellä seinän vieressä rullat odottavat asentajaansa :P

Eka vuota kiinni ja epätoivo meinas iskeä tässä vaiheessa. Kaikkeen sitä alkaakin :D

Parin tunnin puhinan päätteeksi seinä oli valmis.
Oon kyllä tosi tyytyväinen seinään. Ilme muuttui kerta laakista paljon kotoisammaksi. Alimmaisesta kuvastahan puuttuu huonekalut, kun en niitä sitten enään samana iltana paikoilleen jaksanut laittaa. Mutta peilin edessä on kapea kukkapöytä joka toimii mun yhdisttelynä koru- ja meikkauspöytänä. Seinällä on kiinni metallinen ilmoitustaulu ja pöydän vieressä on vielä korkea jalkalamppu lisä valoa tuomaan.

4 kommenttia:

  1. ihanan näköinen , mistä sä ostit noi kalvot ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nää on ostettu Lidelistä silloin samaan aikaan ku ostin makkariin kaappeihin ne kalvot, eli jokunen tovi sitten jo.

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita olivat ne sitten risuja tahi ruusuja, kunhan ovat asiallisia :)