lauantai 30. tammikuuta 2016

Pinkit kohokuvioiset kynnet

Ai kauhee ku toi mun kännykän kamera vääristää taas noita värejä. Ei oo yhtään kiva juttu. Mutta siis kynnellä on China Glazen Flip Flop Fantasy. Kuviointi on tehty akryylivärillä ja kuvionti oli oikeestaan vähän niiko vahinko että siitä tuli tuollainen. Ihan ensimmäinen väri oli jämähtäny melkoiseksi jankiksi joka sitten venyi ja paukkui siveltimessä. Aattelin siinä ite mielessäni, että mitään siinä menetä että kokeilen millaiset niistä tulee. Eli venyttelin väriä kynsille, annoin kuivua ja seuraavaa notkeampaa väriä viereen ja samalla tavalla jatkaen kynsien kuvionti valmistui :) Päälle inm. Jota laitoin tällä erää pari kerrosta jotta kynnet pysyisivät töissä vähän pidempään parempana.











keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pinkkii ja minttuu valkoisella kuorrutettuna

Joulu ja vuoden vaihde oli, meni ja tuli :) Rauhallisesti viettettiin Rakkaan kanssa ne molemmat. Poikani olivat tänä vuonna isänsä luona ja voin muuten sanoa, että oli kotona epätavallisen hiljaista ja rauhallista. Mutta eipä siitä sen enempiä. Huomenna koittais taas arki ja kuuden päivän lomailu putki loppuu ja töitä, töitä ja enemmän töitä tiedossa. Painon pudottamis projekti alkoi taas... 13kg pitäis vielä saada katoamaan. Melkoinen tavoite, joskaan ei mahdoton. Ohan tässä muutamassa vuodessa se melkein 40kg lähtenyt jo. Jouluna annoin itselleni luvan syyä just niin paljon ja mitä haluan. Ja joo, hyvä niin, että se aika on ohi. Ihan liikaa herkkuja! Ny sit vaatteet kirraa päällä :( Mutta vaikka ny taas alkuun koetellaan luonteen lujuutta niin tiedän ettei sitä kestä kuin "hetken" ja sitten taas helpottaa.

Vapaat on menny nukkuen univelkoja pois ja lähinnä siiviten nurkista turhia tavaroita. Olempa jopa saanut korujakin tehtyä... laskinkin tuossa yks ilta että valmiita korvakoruja on nyt 177 paria :D Ja lisää tulee kokoajan. Ehkäpä sitten ens kesänä voisin ihan mennä niitä johkin myymäänkin :)

Kynsiä oon lakkaillut noin kerta viikkoon, eli tahti on kyllä hidastunut entisistä ajoista aika paljon. Tosin nyt sain uusia kynsilakkoja joulukalenterista joka omalla tavallaan innostaa tekemään jotain kynsien eteenkin. Tää pimeä aika ei vaan oo mulle sitä parasta aikaa noiden kynsien kanssa. Jotenkin tuntuu ettei nää mitään tehäkkään. (vois toki olla aika käydä optikollakin näön tarkastuksessa :D :D )

Mutta jos nyt sitten ihan postauksen kynsiin ja siihen lakkaukseen...

Omalla tavallaan pitkittäinen raidottaminen vissiin pidentää mukamas kynttä, tai ainakin saa kynnen näyttämään hieman pidemmältä. Se on ollut ainakin tässä tapauksessa tarkoitus. Kattokaa ny kuin lyhkäset ne oikeesti on kuvissa :D Voi mun kynsiparkani...
Siitä oon kyllä yllättyny etteivät kynsinauhat oo tuon pahemmassa kunnossa. Mikrokuitu kun ei oo käsille se paras mahdollinen kaveri... kuivattaa nääs ihan sairaan paljon ihoa. Tietenkään mitään käsirasvaa käytä tarpeeksi. Sais olla lotraamassa sen kanssa kokoajan jos meinas pitää kätensä totaallisen hyvässä kunnossa.

 Alla on China Glazen Flip Flop Fantasy, keskellä samaisen merkin Aquadelic, reuna viivat oon vedellyt Natural 2 way art pen:illä ja leimaus on XL-laatasta OB-J ja tehty Konadin valkoisella leimauslakalla. Leimaus tosin otti ja levisi hieman pikakuivattajan takia. Ei toisaalta haitannu kun levisi tasaisesti kaikista kynsistä :D