sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Frock'n Roll kynsille

Kynnet ovat saaneet inspiraationsa yhdestä mun kesäleningistäni. Tosin siinä on pohja musta jossa noita samankaltaisia kukkia sitten keltaisella. Mutta en sitten halunnut mustia kynsiä vaan päätin pistää kokeiluun yhden lakan eli Frock;n Roll:in,  Essien Leggy legend kokoelmasta jonka sain jo melkoinen tovi sitten postista kokeiltavaksi.
Pullossa väri näyttää mustan ja harmaan sekoitukselta. Kynnellä väri mielestäni taittaa yllättäen vähän ruskeaan. Mutta ei paha, ei paha lainkaan. Vaan ihastuin väriin ihan satasella!
Lakkaa kynsillä on kaksi kerrosta, riitti oikein hyvin näin lyhkäisille kynsille mitä minulla tähän aikaan oli.
Päälle sitten leimailin Konadin keltaiselle lakalla nuo kuviot :) Päälle jälleen inm. Ja sitten taas mentiin tän jälkeen pihahommiin :D






maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ystävälle reissuun lakkaukset

Kuten kynsistä ja sormista huomaa niin kyseessä ei ole minun kynnet. Vaan lupasin tehdä ystävälleni lakkaukset ulkomaan reissulle lämpimään ja auringon paisteeseen.
On oikeesti kiva tehdä välillä muillekkin kuin vain itselle. Ja saapahan siinä sitten samalla kuulumiset vaihdettua muun kuin somen kautta :D
Muutenkin siis tälle mun ystävälle on helppo tehdä lakkaukset. Hänellä on yleensä ihan suht selkeä visio mitä haluaa. Näin tälläkin kertaa. Sitten sen perusteellä etsimme sopivat lakat ja toteutan lakkauksen parhaan kykyni mukaan.
Tällä erää siis yhdistelimme hololakkaa ja topperia. Lakat ovat: Nfu'Oh NFU064 ja China Glaze Razzle Me Dazzle Me. Ihan päälimmäisenä Inm pikakuivattaja.





sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Oranssit kynnet hopeisella leimauksella

Loppujen lopuksi taas äärettömän simppelit ja nopeat kynnet tehdä. Alla on Orlyn Old School Orange mattalakka joka ei jäänyt mattamaiseksi pikakuivattajan takia :D Lakka peitti yhdellä kerralla joka oli mukava yllätys näin kirppis löydöksi :) Pulitin siitä jopa huimat 2€ ja lakkaa ei ollut käytetty varmaan kuin sen maksimissaan kaksi kertaa. Leimaukset olen tehnyt Classics Metallic 11 lakalla joka on siis ihan perus metallinen hopea lakka. Leimaus on XL-laatasta Apipila 01 by mimax. Leima on koko kynnen leima ja kivan yksinkertainen suhteellisen paksuilla kuvio viivoilla.
Taisipa nämä kynnet lähemmäs viikon verran muistaakseni kynsillä olla koska kestivät siisteinä niin pitkään :)



lauantai 1. huhtikuuta 2017

Leokynsiä jälleen

Kuosi pysyy aina vaan mulla mieluisena. Nämä kesältä jostain vaiheesta, muista sen paremmin milloin tein nämä. Alla on lakkana Isadoran Bird Of  Paradise, leimat mustalla Konadin leimauslakalla ja keskiosat kuvioista värjäsin dotting toolia apuna käyttäen ensin Models Ownin Zest A Peal lakalla jonka päälle lisäsin vielä Color Clubin Sparkle And Soar lakkaa tuomaan kimallusta. Päällä tietenkin pikakuivattaja inm, sillä eihän mun hermot kestä pitkää kuivattelua odotella :D
Leima on XL-laatasta DRK-A.
Ei nää ny kyllä oo parhaiten onnistuneet leolakkaukset, mutta menettelivät ja saivat kelvata sillä hetkellä :)